Koiramaista menoa Ruusulankadulla

On se ihana kaveri tuo karvanaama mutta osaa se välillä olla harvinaisen raivostuttava. Varsinkin pennun kanssa kun kaikki pitää opetella alusta alkaen. Yksi asia kun on opittu, niin toinen tuottaakin tuskaa. Juuri kun meillä oli opittu nukkumaan yksikseen, niin johan on maailman kirjat sekaisin kun parvekkeen ovi on yön auki. Papu on nimittäin päättänyt laajentaa valvontareviiriään viereiselle Ruusulankadulle. Meitä siis informoidaan myös yöaikaan, kun ratikat liikennöivät tai ihmiset palaavat koteihinsa kesäisiltä rilluttelureissuilta. Siinä sitten valvotaan kaikki yhdessä ja meillä on niin kivaa. Päivisin onkin sitten helpompaa kun pikkukaveri vetää sikeitä.

Jos joskus hampaankiristystä niin on sitä aihetta iloonkin. Eilen oli ensimmäinen päivä kun kaikki kakat tehtiin ulos. Olemmekin nimittäneet läheisen nurmialueen Field of Kakaksi, siellä olevan kakkamäärän johdosta. Joskus koiran ulkoilutus siellä tuntuu kuin miinakentällä kävelyltä. Olemme olleet kuitenkin esimerkillisiä ja keränneet kaikki tämän talouden tuotokset kyseiseltä kentältä. Lukuun ottamatta sitä yhtä haamukakkaa joka sinne jäi kummittelemaan yön pikkutunteina kun sitä ei vaan löytynyt. Se haisi vaan ei näkynyt. Toisin kuin niiden dobermannien ja muiden lehmän kokoisten koirien tuotokset, jotka haisevat ja tuoksuvat. Pitää kyllä olla harvinaisen seniili omistaja jos tuon mittaluokan tuotokset tahattomasti hukkuvat olemattoman nurmikon keskelle. Niitä sitten tutkaillessa ja vältellessä voi hyvin ymmärtää miksi kaupunginhallituksen kokouksissa aina tapellaan koiraveron suuruudesta ja aihe on aina ajankohtainen.

Täällä vielä muutama kuva riiviöstä, joka luulee olevansa ihmissyöjä. Taitaa tämän rodun koirat sairastaa jonkin asteen ADHD:ta, sen mukaista on välillä meno. Papu kasvaa hyvin ja vielä on maitohampaatkin suussa mutta uusia jo odotellaan. Kuvista kiitos Sussalle. Näissä Papu noin kaksitoista viikkoa vanha.